Tuontikoirat

Tuontikoirat

Pelkkien kotimaisten koirien käyttö osana kasvatustyötä on pidemmän päälle mahdotonta ilman, että sukusiitosaste karkaa turhan korkeaksi. Ulkomailta löytyy koiria, jotka voivat tuoda uusia mahdollisuuksia koirakantaamme, ja siksi kasvattajat ostavat toisinaan koiria myös muualta.

Ulkomaisen koiran tuonti on kasvattajalle aina merkittävä investointi ja suuri riski. Pennut ovat ulkomailla usein jopa kalliimpia, kuin Suomessa, ja pennun hinnan päälle tulevat vielä tuontikustannukset. Tuontimaasta riippuen pennusta voi joutua maksamaan veroja ja tullimaksuja, ja paperityötä voi olla uskomattoman paljon. Lisäksi hyvän pennun löytäminen on haaste, jossa yrityksen ja erehdyksen kautta kohtaa joskus epäonnea ja toisinaan onnistuu hankkimaan varsinaisen timantin.

Tuontikoira on Suomeen saapuessaan yleensä 2-12kk ikäinen pentu tai nuori koira, tai jopa aikuinen, täysikasvuinen koira, joka mahdollisesti on elänyt ison osan elämästään aivan erilaisissa olosuhteissa, kuin mitä sille Suomessa on tarjolla. Ulkomailla monet koirat elävät ja kasvavat kenneltiloissa erillään perheen normaalista elämästä. Tällaisen koiran sopeuttaminen osaksi suomalaista kulttuuria voi olla toisinaan haasteellistakin, muttei kuitenkaan yleensä mahdotonta. Monista maista ei saa tuoda alle 4kk ikäisiä pentuja, jolloin pennun paras sosiaalistamiskausi on ohi sen vihdoin saapuessa uuteen kotiinsa. Kasvattajasta riippuen pentua joko on tai ei ole sosiaalistettu lähtömaassaan, mutta muutto uuteen perheeseen on joka tapauksessa pennulle aina jännittävä ja stressaava tilanne.

Omat tuontini menevät pääosin sijoitukseen yhteistyökykyisiin, aktiivisiin perheisiin, joissa ollaan valmiita panostamaan suhteen luomiseen ja koiran kanssa touhuamiseen. En vaadi perheiltä esimerkiksi näyttelyaktiivisuutta, mutta toki harrastusmyönteisyys on aina plussaa kotia valitessa. Ensisijaisesti toivoisin, että tuontikoira pääsisi kotiin, jossa on jo ennestään kokemusta koirista, mutta tämäkään ei ole mikään ehdoton vaatimus. Minulla on erinomaisia kokemuksia koiran sijoittamisesta ensiostajille, ja on täysin koirasta ja ihmisistä riippuvaista, kuinka yhteiselo tällaisissa tilanteissa lähtee sujumaan.

Tuontikoira, oli se pentu tai aikuinen, vaatii tullessaan hieman normaalia enemmän erityisvalmisteluja, sillä etenkin kenneloloissa eläneillä koirilla voi olla puutteita sisäsiiteydessä ja sosiaalistamisessa, vaikka ne olisivat aikuisia. Tuontikoira siis vaatii sijoituskodilta hieman viitseliäisyyttä, mutta jokainen koiraan uhrattu minuutti maksaa itsensä takaisin ajan kuluessa. Tuontikoira on hieman kuin pikkuinen pentu, jonka kirjassa aiemmilla sivuilla on jo muiden kirjoittamaa tekstiä, ja se vaikuttaa siihen, miten koira toimii ja miten sen kanssa tulee toimia.

Tuontikoirat ovat olleet mediassa esillä pääasiassa negatiivisessa valossa erilaisten tautien ja väärennettyjen dokumenttien myötä, mutta itse pyrin varmistumaan siitä, että tuomani koirat ovat lähtöisin asiallisista oloista. Kaikki tuomani koirat tulevat vastuullisista kenneleistä reksiteröidyiltä kasvattajilta. Ne on luonnollisesti myös maahantulosääntöjen mukaan rokotettu, madotettu, rekisteröity ja tunnistusmerkitty. Koira on myös aina läpäissyt eläinlääkärintarkastuksen lähtömaassaan ennen tuontia. Mahdollisuuksien mukaan koiran vanhemmilla on virallisia terveystutkimuksia (maasta riippuen enemmän tai vähemmän, sillä terveystutkiminen ei muualla ole samalla tapaa yleistä kuin Suomessa), ja ne ovat aina puhdasrotuisia, rekisteröityjä, laadukkaita rotunsa edustajia.

Terveyden osalta tuontikoiran riskit ovat samat, kuin kotimaisellakin pennulla. On mahdollista, että koiralla on jokin piilevä perinnöllinen vika tai sairaus. Tämä on riski, joka tulee eteen jokaisen koiran kohdalla, eivätkä tuonnit muodosta siltä osin poikkeusta. Tuontikoiran luonteesta on myös vaikea sanoa ennalta mitään, sillä itsekin tapaan koiran yleensä ensimmäistä kertaa vasta, kun se saapuu maahan. Pyrin kuitenkin aina varmistamaan kasvattajalta, että koira on reipas ja sopeutuvainen, sillä nämä ominaisuudet auttavat myös sen kotiutumisessa.

Tuontikoirat sijoitetaan Kennelliiton sijoitussopimuksella lisäehdoin. Lisäehdot vaihtelevat koirakohtaisesti, mutta tyypillisiä lisäehtoja sopimuksen perusrunkoon nähden ovat pentuemäärän kasvattaminen ja sopimuksen umpeutumisikärajan nostaminen. Tämä johtuu siitä, että sijoituskoira on niin suuri investointi, että sen kohdalla kasvattajalla on harvoin varaa jättää kaikki esimerkiksi yhden astutuksen varaan. Mikäli sijoituskoira osoittautuu jalostuskelvottomaksi, sen saa toki itselleen samaan tapaan kuin kotikasvatetun sijoituskoirankin, eli mahdollisesti jo ennen sopimuksen umpeutumista. Tällöin tilanteen mukaan koira mahdollisesti siirretään EJ-rekisteriin ennen omistajuuden luovuttamista sijoitusperheelle.

Sijoituskodeilta toivoisin aktiivisuutta ja vastuullisuutta. Sijoituskoiran, etenkin uroksen, mukana tulee aina sen jalostuskäytöstä kiinnostuneita, jotka saattavat kysellä koiraa jalostukseen heti, kun sijoitussopimus umpeutuu ja koira vaihtaa laillista omistajaa. Toivoisin, että sopimuksen umpeuduttuakin sijoitusperhe pitäisi yhteyttä, ja koiran mahdollisesta jalostuskäytöstä voitaisiin neuvotella yhdessä. En voi kieltää omistuksestani poistuneiden koirien jalostuskäyttöä, elleivät ne ole EJ-rekisteriin siirrettyjä esimerkiksi terveyden takia, mutta kasvattajana toki toivon, ettei vaivalla hankkimiani koiria pennuteta ylenmäärin tai muuten käytetä holtittomasti jalostukseen, vaikka ne olisivatkin kaikin puolin upeita rotunsa edustajia. Jalostus ja kasvatus on pitkäjänteistä, aikaa vaativaa ja monimutkaista työtä, ja esimerkiksi vaivalla hankittu uusi jalostusmateriaali menettää merkityksensä, jos yksittäisen koiran jälkeläismäärät nousevat liian korkeiksi.

Mikäli sijoituskoti on itse kiinnostunut kasvattamisesta, ja haluaa esimerkiksi sopimuksen umpeuduttua teettää nartulla pentueen, autan mielelläni kaikessa siihen liittyvässä aina urosvalinnasta sopivien kotien etsimiseen. Sijoitusperheen niin halutessa pennut voidaan rekisteröidä kennelnimeni alle, mikäli sijoitusperheellä ei ole omaa kennelnimeä, jota he haluaisivat käyttää. En myönnä olevani kontrollifriikki, mutta olen hyvin tarkka siitä, millaisia yhdistelmiä minulle tärkeillä ja arvokkailla nykyisillä ja entisillä sijoituskoirillani tehdään, joten toivon, että voimme yhdessä tehdä töitä rodun ja koirien parhaaksi. Sijoituskoirilla ja niiden perheillä on aina suuri paikka sydämessäni, myös sen jälkeen, kun niiden omistajuudesta olen luopunut.